Mitä olen oppinut: Kolme tapaa kannustaa naisia STEM-aloille

Näkökulma
10 helmikuu, 2023
5 minuutin lukuaika

Nici Bush, innovaatio-, tiede- ja teknologiajohtaja

National Center for Science and Engineering Statistics ‑keskuksen äskettäin julkaiseman "Diversity and STEM: Women, Minorities and Persons with Disabilities 2023(avautuu uuteen ikkunaan)" ‑julkaisun mukaan edistystä on tapahtunut yhä useamman naisen valitessa uran teknistieteellisillä STEM-aloilla (luonnontieteet, teknologia, insinööritieteet, matematiikka) – mikä on loistava uutinen. Edessämme on kuitenkin vielä hyvin pitkä matka naisten yhtäläiseen edustukseen STEM-aloilla.

Kansainvälinen päivä naisille ja tytöille tieteen ja teknologian parissa(avautuu uuteen ikkunaan) on oiva hetki pohtia, mitä johtajat – niin naiset kuin miehetkin – voivat tehdä rohkaistakseen useampia naisia astumaan STEM-urapolulle ja kannustaakseen heitä tavoitteissaan menestyksekkään uran saavuttamiseksi. Oma matkani STEM-uran parissa alkoi aikaisin: äitini oli biologian opettaja ja kiinnostuin luonnontieteistä koulussa jo varhain. Jatkoin kemian maisterin tutkintoon yliopistossa, mutta se ei ollut aina helppoa. Kursseillani oli alle 20 % naisia, ja huomasin epäröiväni kertoa mielipiteeni. Tunsin itseni pieneksi, enkä pitänyt siitä.

On muutamia asioita, jotka olen oppinut 30 vuoden aikana liike-elämässä toimiessani siitä, kuinka menestyä STEM-uralla:

Pyri tasapuoliseen edustukseen.

Ongelmat, joita pyrimme ratkaisemaan matematiikan ja luonnontieteiden avulla, eivät ole vain matematiikan ja luonnontieteiden ongelmia – ne ovat usein koko yhteiskuntaa koskettavia kysymyksiä. Esimerkiksi nykyinen ympäristökriisi on ennennäkemätön maailmanlaajuinen haaste, ja eräs haaste, jota tutkijamme Marsilla pyrkivät ratkaisemaan, on kestävämpien pakkausten kehittäminen. Yhteiskunnasta naisia on noin 51 %, ja jos henkilöstön väestöjakauma ei vastaa yhteiskunnan väestöjakaumaa, yksi asia on varmaa: naisten äänet eivät pääse kuuluviin. Tasapaino sekä sukupuolten että alan asiantuntemuksen moninaisuuden välillä on keskeisen tärkeää, ja jos työpaikkamme ei löydä tätä tasapainoa, ongelman ratkaiseminen lepää alan johtajien harteilla.

Aseta ihmiset etusijalle.

Urapolku STEM-alalla ei tarkoita, että olet kyyristynyt tietokoneen tai mikroskoopin ääreen kaikki päivät. Lähes mihin tahansa STEM-uraan kuuluu tiimityöskentelyä ja arvokkaana tiimin jäsenenä ja johtajana toimimista – ja se vaatii tieteellisen älykkyyden lisäksi tunneälyä. Marsilla monet STEM-ammattilaisistamme työskentelevät valmistusteollisuudessa, enkä minä ollut poikkeus. Työskentelin 15 vuotta eri tehtävissä tehtaissa ja toimitusketjujen parissa. Aloin johtaa 60 hengen työvuorotiimejä, mistä siirryin hallinnoimaan yli tuhannen työntekijän tehtaita ja johtamaan maailmanlaajuisia toimitusketjuja, joissa on mukana lukuisia tehtaita ja varastoja sekä kymmeniä tuhansia työntekijöitä, tavoitteenamme valmistaa ja toimittaa korkealaatuisia tuotteita, joita kuluttajamme rakastavat. Laajentamalla näkemystämme siitä, miten STEM-ammattilaiset voivat vaikuttaa yrityksiin – niin laboratoriossa kuin sen ulkopuolellakin – parannamme naisten kokemusta alalla työskentelystä ja annamme yrityksille kriittisen edun, joka syntyy naispuolisten STEM-ammattilaistemme kaikkien kykyjen ja taitojen täysimääräisestä hyödyntämisestä.

Ole "oikea" roolimalli.

STEM-alojen naisjohtajien on oltava avoimia ja kannustavia mentoreita tytöille ja naisille, jotka hakeutuvat luonnontieteiden, teknologian, matematiikan ja insinööritieteiden urapoluille. Naisten palkkaaminen STEM-tehtäviin ei yksinään riitä – naisten on koettava tulevansa kuulluiksi, tuetuiksi ja puolustetuiksi tieteessä. Tarvitsemme STEM-roolimalleja eri asemiin, jotta menestymisen esimerkkejä löytyy riippumatta siitä, missä kohtaa henkilö on urallaan. Pyrin aina tarkentamaan, mitä tarkoitan sanalla roolimalli – tässä ei ole kyse täydellisyydestä, eikä menestys ole kohtaamiemme haasteiden piilottamista. Ihmiset haluavat "oikeita" roolimalleja, joihin he voivat samaistua. Henkilöitä, jotka ovat lähellä heidän nykyistä asemaansa – ei kahdeksan askelta edellä, vaan yhden tai kaksi. Mentorit voivat auttaa muita naisia näkemään, kuinka nämä voivat luoda mielekkään ja menestyksekkään uran tieteessä ja liike-elämässä. Onpa urapolkuasi sitten takana viisi, viisitoista tai kolmekymmentä vuotta, voit inspiroida ja kannustaa muita tällä alalla toimivia naisia.

Olen ylpeä siitä, että joitakin merkittävimmistä viimeaikaisista tieteellisistä löydöksistämme Marsilla ovat johtaneet naiset. Olen ylpeä siitä, että Marsilla 60 % tutkimuksen ja tuotekehityksen parissa toimivista johtajista on naisia. Mutta niin merkittäviä kuin nämä saavutukset ovatkin, mikään niistä ei anna meille lupaa tyytyä nykytilanteeseen. Asia on pikemminkin päinvastoin: nyt on täydellinen aika tehostaa pyrkimyksiämme kannustaa entistä useampia nuoria tyttöjä ja naisia hakeutumaan STEM-aloille.

Tiede, yritykset ja maailma paranevat sen ansiosta.