Cathryn Gunther, Marsinin terveys- ja hyvinvointiosaston globaali johtaja
Nyt kun työskentelyäni Marsilla on takana kaksi vuotta, olen ylpeä edistyksestä, jonka olemme saaneet aikaan. Olemme lisänneet tietoisuutta mielenterveydestä ja vähentäneet siihen liittyvää häpeän leimaa, innoittaneet uusia käyttäytymismalleja ja työskentelytapoja, jotka tukevat henkistä hyvinvointia, ja yksinkertaistaneet väyliä avun hakemiseen tuomalla saataville korkealaatuisia mielenterveyspalveluita.
Tätä silmällä pitäen ajattelin jakaa joitain tapoja, joilla vaalin omaa mielenterveyttäni:
1. Jokaisen päivän kohtaaminen selkein aikein
Joka aamu varaan muutaman minuutin priorisoidakseni, mitä haluan saavuttaa sinä päivänä. Pitämällä tämän tarkoituksellisen tauon järjestän ajatukseni ja tavoitteeni ja varmistan, että keskityn siihen, mikä todella on tärkeää, ja vältyn näin hämmentymästä kaikista kilpailevista vaatimuksista.
2. Luonnon parantavan voiman hyödyntäminen
Yksi parhaista tavoista tukea mielenterveyttäni on viettää aikaa ulkona, saada D-vitamiinia ja nauttia luonnosta. Olipa kyseessä sitten rauhallinen kävely naapurustossani tai (hidas) lenkki luonnonkauniilla polulla, yhteys luontoon auttaa minua rentoutumaan. Luonnolla on hämmästyttävä kyky palauttaa hyvinvoinnin tunne, ja se voi tarjota pakopaikan päivän mukanaan tuomalta stressiltä, vaikka vain muutamaksi minuutiksi.
3. Ruoanlaittoa ravintoa ja ihmissuhteita varten
Terveellisten aterioiden valmistamisesta perheelleni on tullut terapeuttinen tapa, joka tukee paitsi fyysistä terveyttäni myös henkistä hyvinvointiani. Yksinkertaisten ja tuoreiden ainesosien käyttäminen, värien ja makujen tasapainon hakeminen ja aterian luominen perheelleni tarjoaa mahdollisuuden tietoiseen taukoon työpäivästäni. Nautin kokeilevasta ruoanlaitosta – en reseptin noudattamisesta, vaan siitä, että löydän tapoja tuoda pöytään ateria, jossa on jotain yllättävää ja joka tekee ihmisistä onnellisia ja tyytyväisiä ja tuo heidät yhteyteen toistensa kanssa.
4. Riittävän unensaanti
Olen oppinut, että riittävä uni (minulle se on noin 8 tuntia) on kriittisen tärkeää henkiselle hyvinvoinnilleni. Ilman sitä en ole yhtä sinnikäs tai energinen. Hyvin levänneenä herääminen on muistutus siitä, kuinka tärkeää uni on työssä suoriutumiselle ja henkilökohtaiselle hyvinvoinnille. Vaikka houkutus katsoa vielä yksi Netflix-sarja tai selata sosiaalista mediaa olisi kuinka suuri, pyrin menemään nukkumaan iltakymmeneen mennessä.
5. Pysähdy ja nollaa
Syvähengitysharjoituksista on tullut minulle olennaisen tärkeä työkalu stressin hallinnassa. Aina kun tunnen kehoni jännittyvän tai sykkeeni nousevan, keskityn hetken hengitykseeni, hengitän syvään nenäni kautta ja hitaasti ulos suuni kautta. Kun pakotan itseni olemaan läsnä hetkessä ja hengittämään syvään, kehoni alkaa rentoutua, mikä saa minut tuntemaan oloni rauhallisemmaksi ja auttaa minua keskittämään mieleni uudelleen.
Marsin sitoutuminen mielenterveyteen
Niiden asioiden lisäksi, joita voimme tehdä yksilöllisesti mielenterveytemme tukemiseksi, meidän tulisi ajatella myös yhteisöämme. Maailman terveysjärjestön tutkimus osoittaa, että laadukkaat sosiaaliset yhteydet(avautuu uuteen ikkunaan) ovat todella tärkeitä henkiselle ja fyysiselle terveydellemme ja hyvinvoinnillemme. Tämä tarkoittaa, että työpaikallamme (oli se sitten fyysinen tai virtuaalinen) ja kollegoillamme voi olla merkittävä vaikutus mielenterveyteemme. Ja haluamme olla varmoja, että vaikutus on myönteinen.
Siksi minulla on ilo jakaa Marsin viimeisin askel työntekijöidemme terveyden ja hyvinvoinnin tukemiseksi – Mental Health Commitment ‑sitoumuksemme.
Tämä sitoumus osoittaa uskomme siihen, että hyvä mielenterveys on olennaisen tärkeää, jotta voimme olla parhaimmillamme sekä henkilökohtaisesti että ammatillisesti. Se viestii yrityksen omistautumisesta sellaisen kulttuurin luomiseen, joka edistää, tukee ja parantaa työntekijöidensä mielenterveyttä ja energiaa. Sen lisäksi, että tämä on tärkeää yksilöille ja tiimeille, se on avain organisaatiomme menestykseen nyt ja tulevaisuudessa.
Pidä huolta itsestäsi
Toivon, että tämän lukeminen muistuttaa sinua pitämään huolta omasta mielenterveydestäsi. Ehkä jokin lähestymistavoistani inspiroi sinua, tai ehkäpä jokin muu tapa toimii sinulle paremmin – kuulisin mielelläni lisää, joten jatketaan tätä keskustelua(avautuu uuteen ikkunaan).